sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Lisää pienokaisia

Hyvää palmusunnuntaita kaikille!



Sitten viime blogipäivityksen on taas tullut käytyä taimiostoksilla. Hankin tulikruunua, kerrottua lumihiutaletta, keltaista miljoonakelloa, isolobeliaa ja hopeatäpläpeippiä sekä appelsiinin tuoksuisen tuoksupelargonin. Niillä pitäisi nyt toistaiseksi pärjätä. Ajatuksena olisi, että kesällä rakentelisin englantilaistyyliset muhkeat kukka-amppelit. Alla olevassa kuvassa vasemmalla taitaa olla pikkupetunia amppelit. Englannissa käydessäni ihastuin, kun pubien edustoilla usein oli muhkeita kukka-amppeleita. Jospa itselläkin ensi kesänä. Pitää hankkia sellaiset tukevat metallikehikko amppelit.

Ajattelin hankkia pikkutaimina jotakin yrttejä vielä. Toisaalta keväällä tulee käytyä kuitenkin puutarhakaupoilla niin yrtin taimia saa silloinkin. Ei tarvitse kaikkia taimia hommata hankien keskelle. Timjamia ainakin haluan. Ehkä sitä pari pienokaista voisi kuitenkin muutamalla eurolla käydä hankkimassa pahimpaan taimikuumeeseen... Äh tää on niin tätä! Nyt keväällä hankkii taimia ja tekee kylvöjä. Sitten pitää vielä toukokuussa ostaa takakontillinen kukkia ja kaikkea. Eikö mikään riitä! Argh! Laitoin basilikan ja sitruunabasilikan siemenet jo multiin.
Risiinin, munakoison, ja loput chilit koulin viime viikolla. Prarie Fire tekee jo kukkia ikkunalaudalla. On chilit ainakin hyvässä kasvussa, että odotetaan hyvää satoa kesällä!
                                         Nipullinen pienokaisia.
                                       Latvominen kannattaa muistaa niin tulee tuuheita taimia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti