tiistai 31. toukokuuta 2011

Punkki perkele!

Nyt tässä on käynyt sillä tavalla, että on vihannespunkki iskenyt kasveihin. Torjunta on aloitettu Raidilla, mäntysuovalla ja sumuttamalla. Niitä on tomaateissa, orvokeissa, kannassa, samettikukassa, paprikoissa ja timjamissakkin. Toivottavasti nyt saisin tapettua ne etteivät ne aiheuttaisi enempää vaurioita. Tiny Timit on aika kärsineen näköisiä ja kiinanruusukin on tiputellut aika paljon lehtiä. Onneksi orvokit ja paprikat eivät ole niin saastuneita. Taisin löytää tartunnan tarpeeksi aikaisin, etteivät ne ole päässyt vielä lisääntymään räjähdysmäisesti. Taimet on varmaan päässyt kuivumaan liikaa ja siitä huökkäys on lähtenyt. Ärsyttää, kun yrittää suurella vaivalla kasvatella ja sitten joku naurettava punkki hyppää apajille. Pihassa on vieraillut myös kotiloita. Eilen heitin yhden menemään kasvihuoneesta, kun se nakerteli menemään paprikan lehteä. Maistuu etelän hetelmät näemmä kotiloillekkin. Pirullista!
Noh, tätä taistelua lukuunottamatta piha alkaa näyttämään ihan kivalta. Ostin uusia kasveja pihalle: viinisuolaheinän, koristebataatin, avomaankurkkua, maahumalan, samettikukkia, lobeliaa ja Surfinia petunian. Tein kukista amppellihässäkän ja bataatti sai mennä omaan ruukkuunsa yksinään. Ruukuttelin viikonloppuna aika monet kasvit ja kylvin lisää hernettä, salaattia, kehäkukkaa ja krassia. Bongasin HongKongista eurolla gladioluksen mukuloita ja jaloleinikkejä. Siispä toivottavasti tänä vuonna saan nauttia jaloleinikkien kukista, kun ensimmäinen kasvatusyritys meni plörinäksi. Jaloleinikkejä ei kannata laittaa liian aikaisin kasvamaan.
Hankin isot muovisaavit joihin tökkäsin pystyyn Lidlistä hommatun ruusukaaren. Saaveihin istutin mm. kelloköynnöstä ja tuoksuhernettä.
Heitin tänään ulos Super Sweet tomaatit, samettiruusun ja muita vielä sisällä olleita taimia. Pari yötä sitten oli vielä pakkasta, vaikka Päijät-Häme ei missään kauhean pohjoisessa olekkaan ja siksi olen ehkä vähän liiankin hanakasti pitänyt taimia vielä sisällä. Ulos vaan! Jos kuolo korjaa niin ei mahda mitään. Huomenna alkaa kesäkuu ja nyt kyllä on aika lapsukaisten mennä ulos ja pysyä siellä.
                                                    Rootrainers on ollut hyvä apu tuoksu-
                                                   herneen kasvatuksessa.
                                                    Tulppaanit ja kurjenmiekka kukkii.
                                                    Parvekelaatikossa itää.
                                                    `Maurin Makea´isossa ruukussa. Daaliat
                                                    kasvaa hyvin ämpäreissä. Vasemmalla 
                                                   pavut antavat odottaa itseään.
                                                   Takana viiruhelpi. Keskellä kelloköynnös 
                                                   ja tuoksuherne. Edessä viinisuolaheinä.
                                                    Intiaaniminttu kasvaa ihan hyvin. 
                                                   Olen vähän latvonut sitä jotta se haa-
                                                   roittuisi paremmin.
                                                   

lauantai 21. toukokuuta 2011

Sairastelua

Voisi näin sairaspäivän kunniaksi laittaa vähän viikon aikana ottamiani kuvia näytille. Just ehdin iloita etten ole ollut kipeänä pitkään aikaan ja nyt iski kevätflunssa. Sateinen viikko takana ja kun pihatöitä pitäisi lähteä tekemään iskee flunssa ja tietenkin juuri viikonloppuna. Eikä se töissä rehkiminenkään varmaan kauhean hyvää tehnyt, kun lapioitiin monta kymmentä peräkärryllistä multaa tällä viikolla ja olin koko viikon ihan finaalissa. Ärrrrr... Noh ens viikonloppuna sitten oikea viherryntäys. Käyn ostamassa kesäkukat ja hommaan uusia ruukkuja ja muuta tavaraa. Laitoin tänään sentään pavut likoamaan, jos ne saisi huomenna multiin. Kurkun kasvatuksesta ei taida tulla tällä erää mitään. Taimet ovat ihan honkkeleita ja parempi kai ostaa torilta pari taimea, kun lähteä niitä enää kasvattamaan. Muutenkin tuntuu, että kasvuvauhti  on hidastunut. Basilikat ovat sirkkalehtiasteella, kannat kärsivät jostain taudista ja jaloleinikit näivettyivät, kun laitoin ne kasvamaan liian aikaisin keväällä. Tai sitten kasvuvauhti ei ole hidastunut vaan puutarhurilta on loppunut puhti! Mutta ensi viikonloppuna pitäisi laittaa piha kuntoon.
                                          Sadepisarat helmeilevät kauniisti kuunliljan lehdillä.
                                                    Tulppaanit ovat vihdoin kukassa.
                                          Pelargonit ovat muuttuneet ulkona punakirjaviksi.
                                           Lehtisalaattia.
                                                    Kasvihuone on nyt ulkona ja aamuisin aina ihan huurussa.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Kasvit ulkoilee

Olen aloittanut nyt taimien karaisemisen ihan tosissaan. Tajusin, että kesäkuun alkuun on enää muutama viikko niin eiköhän nuo minunkin pikkuiset pärjää jo ulkona. Yöksi nostan vielä tomaatit, paprikat, värinokkoset, kurpitsan ja ihmekukan sisään. Ajattelin siirtää lähipäiviä pienen kasvihyllykkö kasvihuoneeni ulos, niin saavat kasvit olla siellä jemmassa etteivät ole pitkin ja poikin ympäri pihaa. Öisin olen vielä peitellyt taimet harsoilla, niin kasvihuone tarjoaa hyvän suojapaikan yön kylmyydeltä.
                                                    Taimet ulkoilemassa.
                                           Ranskalainen rakuuna ja kreikanmeiramit.
 
Olen tehnyt myös lisää kylvöjä ulos. Tänään meni perennapenkkiin silpoydinherne. Laitoin parvekelaatikkoon pelargonin taimien kanssa sokerihernettä. Tein yhdestä parvekelaatikosta yrtti ja vihannes painotteisen. Kylvin siihen tilliä, sokerihernettä, kevätsipulia ja Lollo Rossa salaattia. Koulin myös kreikanmeiramin taimet ja istutin kolme tupasta persiljaa isoon ruukkuun. Istutin tsinnian siementaimet villiviinin kanssa samaan ruukkuun ja koulin intiaanimintun isompaan ruukkuun. Aika paljon on siis tänään tehty. Ai niin, ostin Kodin Terrasta ranskalaisen rakuunan  tuossa muutama päivä sitten ja sekin pääsi uuteen isompaan ruukkuun. Tästä se lähtee pikku hiljaa käyntiin pihan rakentaminen. Hankin tänään alppikärhölle säleikön ja asensin sen paikalleen, niin pääsee kärhökin asettumaan paikoilleen.
                                                    Alppikärhö.

Yllä olevassa kuvassa näkyvän pärekorin löysin kaatopaikalta. Olin viemässä työnpuolesta kaatopaikka kuormaa ja näin puunkeräys kontissa päällimmäisenä tuon korin. Kävin heti kaappaamassa sen itselleni. Sen kulmat ovat vähän rikki, mutta se ei haittaa menoa. Aion vuorata korin muovilla ja laittaa siihen kasvamaan ehkä kurpitsan tai jotain muuta hyötykasvia ja kukkasia. Kävin kirpputorilla etsimässä tuollaista koria, mutta ne maksoivat jopa 50 euroa niin olen aivan onnessani kun tein hyvän löydön. Taas huomaa kuinka toisen roska on toisen aarre. Ruukkupuutarhassa hyödyntää mielellään vanhaa tavaraa.
                                           Kohta saa nauttia tulppaanien kukinnasta.
                                         Yleiskuvaa pihasta. Pikku hiljaa alkaa viheriöimään.

Vielä lopuksi kuva Kilusta. Katti päätti omia kukkahyllyn itselleen, kun taimet lähtivät ulkoilemaan. Chilin varjossa on kiva pötkötellä.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Uudet köynnökset

Nyt meni hermot odotteluun! Humala ja Dr. Ruppel saivat häädön säleikkövilliviinin ja alppikärhön tieltä. Kävin eilen ostamassa uudet köynnökset ja kävin iltapäivästä isojen 60 cm muoviruukkujen kimppuun. Kippasin niistä mullat ja tarkastin humalan ja kärhön juuret. Humalalla oli yllätys yllätys isot ja paksut juuret, jotka katkaistaessa olivat sisältä mehevät ja valkoiset. Olen joskus kuullut, että humala on hidas lähtemään kasvuun, joten voi olla että olin liian malttamaton. Mutta, kun muistelen viime kesäistä punkkien hyökkäystä, niin luovun suosiolla humalastani. Kärhön juuripaakku ja kasvupiste olivat homehtuneet, joten sen kohdalla tein varmasti oikean ratkaisun dumppaamalla sen kompostiin. Sekoitin vanhan mullan sekaan uutta multaa ja kärhölle lisäsin vielä reilusti hienoa hiekkaa juuripaakun ja tyven ympärille, jotta vedenläpäisevyys olisi parempaa. Toivottavasti hiekka estäisi tyveä homehtumasta. Isot ruukut vetävät noin 70 litraa multaa joten toivottavasti monivuotiset köynnökset talvehtisivat niissä.
                                                   Säleikkövilliviini istutettuna.
                                                    Takana alppikärhö ja edessä `Maurin makea`.
 Kylvin villiviinin kanssa samaan ruukkuun mustaa pensaskrassia ja kevätsipulia `Ishikura´. Kärhön kanssa pistin kasvamaan kehäkukkaa ja kirjavaa pensaskrassia. Istutan vielä tsinnian taimet villiviinin kanssa samaan ruukkuun, kunhan saan ne ensin karaistua ja yöt ovat tarpeeksi lämpimiä.

  
Seittimehitähti ja kattomehitähti odottavat vielä istutusta.
                                           Ostin Rootrainers kasvatuslaatikon vartavasten 
                                          tuoksuherneitä ajatellen. Vielä ei ole itämistä 
                                          tapahtunut.


keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Kylvöjä

Vappuna kylvin suunnitellusti vähän lisää siemeniä. Laitoin multaan punaisen ja vihreän basilikan, lehtikaalin, kurkun, kesäkurpitsan ja korianterin siemeniä. Basilikat itivät kolmessa päivässä samoin kurpitsa! Olisi kiva jos tulisi vähän lämpimämmät ilmat. Varsinkin yöt ovat niin kylmiä, että jo viikon ulkoilleet pelargonitkin olen pitänyt visusti sisällä. Orvokit, kiinalainen ruohosipuli ja persilja ovat vakituisesti jo ulkona. Salaatti on itänyt samoin persiljan uusinta kylvös. Laitoin niille harson päälle, jos se nopeuttaisi kasvua. Laitoin vappuna daaliat kasvamaan ämpäreihin ja osa niistä puskee jo pinnalle. Pitää suojata ne aina öisin harsolla, koska daalia on kylmänarka.
Olisi kiva päästä istuttamaan ulos kasveja, mutta veikkaan että siihen menee vielä aikaa. Koulin kaikki värinokkoset ja nyt niitäkin on hyllyissä monta kymmentä isoa purkkia. Tomaatit ovat venyneet ja ne tarvitsevat jo aika paljon tilaa. Tiny Tim tomaatit pitäisi istuttaa parvekelaatikoihin, mutta niitä on aika hankala pitää missään sisällä. Jos olisi 100 neliötä lisää tilaa niin sitten kasvatus olisi helppoa, mutta pitää tyytyä tähän 50 neliön asuntoon ja rajalliseen määrään ikkunalauta tilaa. Eikä kai ole vielä toivoakaan istuttaa ulos jaloleinikkiä tai kallaa. Ja kun tässä on jo pitkään visioinut mielessään unelmien rukkupuutarhaa niin alkaa olo tulla kärsimättömäksi, kun ulosistutusta odottaa sisällä jo parikymmentä tainta. Mutta eiköhän se kesä tästä vielä tule.
Humala ja kärhö pysyvät yhä kuolleen näköisinä. Pitää alkaa jo suunnittelemaan vakavasti, millä ne aion korvata. Tämän kesän uusin ostos monivuotisten kasvien rintamalla on `Maurin makea` vadelma. Aion kokeilla, miten sen kasvatus onnistuu isossa muoviruukussa. Ostin myös kaksi mehitähteä istutettavaksi laakeaan saviruukkuun.
                                      Värinokkoset koulittuina ja edessä muutama kelloköynnös.
                                           Lidlistä ostettu kalla on ollut elinvoimainen ja versoo
                                           hyvin.
                                           Kylvin basilikat kennoon ja hyvin itää!