tiistai 26. helmikuuta 2013

Pikkupistokkaita

Eilen oli mukava aurinkoinen päivä ja käväisin ostoksilla. Siemenestä ja Koneesta olen Lahdesta ostanut nyt useampana vuonna yrttien ja kukkien pistokkaita ja pikkutaimia. Eilen tuli hankittua miljoonakelloa oranssia ja punaista lajikkeet Callie Orange ja Royal Red.
Verenpisaraa hankin lajikkeen `Göteborskan`. Viime vuonna ostettu verenpisara on talvetuksessa veljellä kylmäkellarissa ja viimeksi, kun sen näin se oli kuiva koppura ja todennäköisesti kuollut. Piti ostaa siis uusi taimi. Olisi kiva saada verenpisaratkin selviämään talven yli, kun haaveissani on kasvattaa iso rungollinen verenpisara. Eihän siitä mitään tule, jos ne joka vuosi kuolee.
Parolan suunnilta ostin Kanta-Hämeen puutarhakeskuksesta sinisen petunian pikkutaimia. Plantagenista olen myös hankkinut pelargonia pikkutaimina. Eilen istutin kaikki pikkuiset ruukkuihin ja koulin muutamat chilit samalla. Tänään olisi munakoison kylväminen vuorossa.

                                                    Miljoonakello.
                                                    Verenpisara `Göteborskan`
                                          Pikkuiset saavat kasvaa loisteputkien alla.

Kävin hetki sitten penkomassa varastosta pikkuruukkuja ja kylvökennoja esiin. Ihmettelen kyllä välillä itseäni. Miksiköhän sitä ei voi syksyllä ottaa esikasvatusta varten tarvikkeita esiin niin ettei tarvitse koko varastoa räjäyttää, kun ne ruukut on siellä pohjimmaisina. Kasvihyllykkö pitäisi ottaa sisään taimia varten, mutta sekin on ulkona ja pinosin kaikenlaista tavaraa sen hyllyille syksyllä. Argh!
Heitin ulkoa hakemani ruukut suihkuun pesua varten ja Riku tuli siihen pörräämään. Samalla kissa päätti käydä pissalla lattiakaivoon. On sillä omituiset tavat. Toisaalta hyvä, että kissanhiekkaa säästyy. Mistäköhän tuollaisen pissapaikan keksinyt.
                                          Riku tutkailee lattiakaivoa.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kun puutarhuri saa halvalla...

... niin puutarhurihan ostaa. Viime viikonloppuna kävin siemenkaupoilla kartoittamassa valikoimaa. Ajatuksena oli ostaa lähinnä chilejä, kun niitä voi alkaa pikku hiljaa kylvämään. Noh, Weibullin siemeniä oli Terrassa puoleen hintaan. Niitä lähti nippu mukaan. Tiistaina kävin toisessa Terrassa ja siellä Weibullin siemenet olivat 49 senttiä pussi! Ne on varmaan poistumassa valikoimista. Nyt on noin 26 pussia siemeniä hankittu tulevaa kautta varten. Ostaminen saattoi lähteä hieman lapasesta! Noh, katsoin että monissa pusseissa itävyyttä oli luvattu jopa vuoteen 2015 niin eiköhän tuosta satsista riitä tulevillekin vuosille. Chilejä kylvin jo lajikkeita: `Hungarian Hot Wax`, `Cayenne Long Slim` ja viime vuonna kasvatettuja `Early Jalapeno` ja `Prarie Fire`. Huomenna voisi lähteä katsomaan josko jostain löytyisi vielä munakoisoa ruukkukasvatukseen. Sitten voisi tämän vuoden siemenet olla siinä. Pahoittelut, että kuvat on huonoja. En ole saanut hankittua kameraan pattereita ja kännykän kamera on mitä on.

Tänä vuonna blogiin saattaa tulla uutta ulottuvuutta, sillä minulla on suunnitelmissa perustaa kasvimaa poikaystäväni omakotitalon pihalle (mikäli vuokranantajalta saa luvan). Siksi olen hankkinut talvikurpitsaa. Halloweeniä varten olisi kiva saada omia kurpitsoita kaiverrettavaksi ja omaan pihaan ei nuo jättiläiset mahdu kasvamaan. Keräsalaattia on useita eri lajikkeita ja pillisipulia, sareptansinappia, sitruunabasilikaa, kesäkurpitsaa ja tomaatteja. Paljon muutakin löytyy. Tomaattilajikkeissa luotan `Supersweet 100` F1:een jälleen kerran. Sen lisäksi on pensastomaatti `Bloody Butcher`, luumutomaatti `Incas`F1 ja viime kesänä kokeilussa ollut `Sungold`.  Ruukkukasvatuksesta en aio kuitenkaan vielä luopua, joten ensi kesänä toivonmukaan olisi kasvimaa asiaa blogissa ruukkukasvatuksen ohessa. Kevään edistyessä sitten näkee, mitä kasvaa missäkin.

Täytyy kyllä sanoa, että viime kesä oli niin hirveä, että ei siinä blogia innostanut paljoa pitää. Kurkut mätäni ja chilit homehtui. Toissa kesänä ei tarvinnut ainakaan kolmeen kuukauteen ostaa kaupasta kurkun kurkkua. Viime kesänä sai yhden tai kaksi kurkkua koko kesänä! Toivotaan että ensi kesästä tulisi edes hitusen vähä sateisempi. Noh, unohdetaan ne kauhut ja keskitytään tulevaan. Seuraavaksi kuva chilivauvoista. Tänä vuonna kokeilussa on nuo turvenapit. Ihan hyvin itää ja kasvaa loisteputkilampun alla.

Sitten pari kuvaa viime kesältä:
                                   Näin käy sateisena kesänä, jos ruukussa ei ole pohjareikiä!
                                          Satoa tuli kuitenkin!