lauantai 5. marraskuuta 2011

Laiska puutarhuri

Viime aikoina en ole oikein kasveja jaksanut hoitaa. Asunnossani oli kylpyhuoneremontti ja muutenkin töiden jälkeen on ollut ihan poikki, etten ole jaksanut kasveja hoidella. Noh, sen kyllä huomaa, kun viherkasvit on ihan nuutuneita ja pihalla pystyyn kuolleet kasvit töröttää. Muutama viikko sitten raivasin ensimmäiset kuolleet pois ja nyt tänä viikonloppuna ajattelin tehdä lisää siivousta. Toisaalta kelloköynnös kukkii ja lehtikaali ja yrtit kasvaa, että jotain saa silti jäädä. On ollut ihan mahtava syksy, kun lämpöä on riittänyt. Minulla on vielä tomaatit ulkona ja paprika kypsyy kasvihuoneessa! Viimeisiä kuitenkin viedään ja kohta tomaatit ja paprikat päätyy kompostiin. Olisi hyvä saada piha talvikuntoon ennen lumien tuloa.
En ole kuitenkaan täysin toimeton ollut, vaan tein pajutöitä ja havukranssin ulos. Ajattelin ostaa pajukartioihin ulkovalot niin on vähän kaunistusta pihassa talvellakin. Parvekelaatikkoon pitäisi vielä laittaa havuja ja koivunrisuja. Laitan niistä kuvia myöhemmin.
Ostin myös Lidlistä amarylliksen sipuleita joulua ajatellen. En ole aikaisemmin Lidlistä hommannut amarylliksiä, joten saas nähdä mitä niistä tulee. Löysin myös yhden kaupan tarjoushyllystä narsisseja ja tasetteja -50 % Edelliset ostamani narsissit, kun menivät yllättäen menehtyneen pupu ystäväni haudalle.
Pelargoninsiemeniä olen jo bongaillut siemenkaupoista. Ne oli tosi kiva kasvattaa itse ja ajattelin tehdä samoin ensi keväänä. Muutenkin on jo suunnitelmia ensi kesäksi, mutta pitää jättää suurin suunnittelutyö talvelle. Vähemmän lajikkeita ja lisää syötävää tuntuisi olevan hyvä teema, mutta katsotaan nyt...