lauantai 21. tammikuuta 2012

Haaveissa kesäkurpitsa

Terve taas ja hyvää uutta vuotta! Vaikka ulkona sataa lunta ja talvi on parhaimmillaan, on ensi kesän suunnittelu alkanut. Olen pohdiskellut, mitä kannattaa kasvattaa ja mitä ei ja käynyt vähän vertailemassa puutarhakaupassa ja netissä siemenien hintoja. Yksi ehdoton hankinta on köynnöstävä kesäkurpitsa. Kurkut kasvoivat hyvin köynnöskaaressa, joten miksi ei kesäkurpitsakin kasvaisi. Perus pensastavaan lajikkeeseen verrattuna uskoisin, että köynnöstävän kurpitsan kasvattaminen on tilankäytön kannalta paras vaihtoehto. Katselin vain, että köynnöstävällä lajikkeella `Black Forest F1´ on aika suolainen hinta. Halvimmillaan olen nähnyt sitä viidellä eurolla per pussi. Mutta kurpitsaköynnös on saatava, vaikka mitä maksaisi.
Chilien esikasvatusaikakin lähestyy pikku hiljaa. Sain tuttavalta jonkun mysteeri chilin palon ja ajattelin ottaa siitä siemenet. Viime kesältä on myös yksi kuivattu `Apache´ kaapissa. Siitäkin voisi ottaa siemenet idätykseen. Habanero on vielä hengissä, joten tulisuuden vastapainoksi voisi kaupasta hommata jonkun vähän miedomman chilin siemeniä.
Ehkä se on tuon habaneron syy, kun on sormet alkanut syyhyämään, että pitäisi päästä puutarhuroimaan. Se kun on alkanut kukkimaan 18W loisteputken alla ja tietenkin mielessä pyörii sadonkorjuu ja salsan tekeminen omista chileistä. Noh, ehkä pitää pistää jäitä hattuun ja pitää huoli, että haba pysyy hengissä talven yli. Tämä tammi helmikuu on kyllä pahaa aikaa, kun voi vain suunnitella, mutta ei pääse vielä toteuttamaan. Mutta ahh sitä onnea, kun parin kuukauden päästä on pöydät ja hyllyt täynnä pieniä taimipotteja ja ylimääräisen vapaa-ajan voi käyttää koulimiseen ja kylvämiseen...

                                                    Kuva on otettu noin 8.1.
                                          Tämä on otettu 21.1. Habanero kasvaa siis hyvää vauhtia.
Ai niin, kissat ovat vallanneet kukkahyllyn. Kai ne fiilistelevät kesämuistoja ränsistyneiden kukkasten alla.
Vaihdoin orkideoille mullat. Keskitalvi ei ole mullanvaihdon kannalta otollisinta aikaa, mutta kun kaikki orkit olivat puolikuolleita ajattelin, että kunnon kastelu ja mullanvaihto saisi jotain ihmeitä aikaan. Ja nyt ne kaikki tekevätkin uutta lehteä loisteputken alla!