tiistai 5. heinäkuuta 2011

Puutarhamatkailua

Tänä kesänä minulla oli suunnitelmissa harrastaa jonkinlaista puutarhamatkailua. En ole tähän mennessä kovinkaan moneen kohteeseen päässyt, kun aina on tullut jotain esteitä, mutta sentään jonnekkin.
Kävin kesäkuussa Huovilan puistossa Kärkölässä. Olen ajanut monta kertaa ohi kyltistä, mikä opastaa kohti puistoa, mutta nyt vasta sinne pääsin käymään. Oli kyllä jännä löytää tämä puisto keskeltä maaseutua. Se oli kaiken kaikkiaan ihan mukavan näköinen paikka. Syreenit ja kielot olivat silloin kukassa. Päivä oli aurinkoinen ja oli kiva kävellä puiston lampia ympäröiviä polkuja pitkin. Puutarhurin näkökulmasta puisto olisi saanut olla enemmän huolitellumpi ja kasvivalikoimaa olisi saanut olla lisää. Mutta on kiva, että joku on aikanaan edes yrittänyt tuoda englantilaistyylistä maisemapuistoa Suomeen ja on hienoa että tämä ainutlaatuinen paikka on säilytetty. Uskon, että keskikesällä puistossa on enemmän kasveja kukassa. Lammissa kasvaa lummetta, mikä olisi varmasti hieno nähdä kukivana. Toinen käynti olisi siis varmaan paikallaan...
                                                    Puisto tarjosi kauniita näköaloja.
                                                    Rannoilla oli monia perennoja jotka 
                                                   odottelivat kukintaa.

Toinen kohde, missä kävin oli Lepaan puutarhaoppilaitos. Se nyt on tuttu paikka, kun siellä olen monta vuotta käynyt koulua. Tuntuu kuitenkin, että opiskeluaikana paikkaa katsoi eri tavalla kuin nykyään. Siellä on kesäisin hienot ryhmäkasvi istutukset ja alueelta löytyy monenlaisia perennoja, pensaita ja puita. Pionit olivat upeassa kukassa ja kävi vähän kateeksi, kun rymäkasvi aluella oli jättimäisiä tsinnioita. Omat tsinniat ovat vasta nuppua tekemässä. Muistan, kun istutimme toisella luokalla nauhuksia Vanajaveden rannalle. Nyt nekin olivat ihan järkyttävän isoja. Hyvä, että ovat lähteneet kasvuun. Oli kiva taas käydä kasvikierroksella tutuissa maisemissa. Puistossa on aina uutta nähtävää, kun joku on lopettelemassa kukintaa niin jossain jo uusi kasvilaji availee nuppujaan.
                                                    Tsinniat olivat valtavia ja upeita.
                                           Pionien kukintaa.
                                                    Upea vanha verenpisara.